Yritys

Cordial Communications on nimensä mukainen – aito, sydämellinen ja avoin viestintätoimisto

Näemme kauas, kuljemme rinnalla, työstämme kädet savessa ja kerromme tarinoita ihmiseltä ihmiselle.

Teemme työtä pitkäjänteisesti käärien hankalatkin viestinnälliset haasteet selkeiksi paketeiksi. Ja kun on tarinankerronnan aika, annamme sanan viedä runoista kertomuksiin – aina yksilöllisesti ja uniikisti.

Viestintätoimistossamme yhdistyvät laaja viestinnän ja vastuullisuuden osaaminen, kestävä kehitys, johtamiskokemus sekä luova sanankäyttö.

Kansainvälistä viestinnän osaamista käyttöösi

Näillä alueilla teen tiivistä yhteistyötä yritysjohdon, viestintäyksiköiden ja hankevastaavien kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä! 

Arvomme

  • Yhteinen maapallo
  • Tinkimätön asiantuntijuus
  • Välittävä kumppanuus
  • Rajaton luovuus

Tähtäämme kaikessa työssämme yhteisen hyvän kasvattamiseen. Siksi teemmekin hartiavoimin tinkimätöntä työtä vastuullisuuden edistämiseksi ja luotettavan vastuullisuusviestinnän eteen. Olemme rinnalla kulkeva kumppani, jonka supervoimiin kuuluu aito kuunteleminen. Asiakkaamme voivat aina luottaa saavansa laatua, osaamista ja jämptiä tekemistä. Tekemisessämme on aina mukana luovuus: ratkaisut, ilmaisu, rajojen rikkominen ja kyseenalaistaminen – niin isoissa kuin pienissä asioissa. Siksi Cordialin työt erottuvat ja vakuuttavat.

Suositukset ja lisää infoa

Asiakasreferenssejä toimitan tilannekohtaisesti ja tarjousten yhteydessä. Asiakkaitani ovat yritykset, julkishallinnon organisaatiot sekä EU-hankkeet eri aloilta. Voit tutustua profiiliini täällä: https://www.linkedin.com/in/anu-ruusila-12714120/

Euroopan aluekehitysrahaston tuki

Cordial Communications kehittää toimintaansa jatkuvasti kouluttautumalla, verkostoituen sekä päivittämällä strategiaansa säännöllisesti.

Olemme saaneet rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastolta hankkeeseen ”Tuotteiden ja palveluiden kehittäminen kansainvälisille asiakkaille”, toteutusaika 1.4.2021 – 31.12.2021. Hankekoodi: A76921.